lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tropicana, kiitos!

Valmistin tänään perheelle päiväruoaksi kaksi kinkku-ananaspizzaa. Yleensä, kun alan leipoa, avaan youtuben ja kuuntelen jotain hyvää musiikkia. Tänään kuuntelimme yhdessä kuopuksemme kanssa Fröbelin palikoita. Monille tämän yhtyeen kappaleet tuovat varmasti mieleen lapsuuden. Linkitinkin tähän yhden ruoanlaittoon liittyvän kappaleen. Iloisia kuunteluhetkiä!!



Kinkku-ananaspizza
2 isoa pizzaa

Pohja:
 -5 dl vettä
 - 1 ps (11 g) kuivahiivaa
 - n. 11 dl vehnäjauhoja
 - 1.5 tl suolaa
 - 6 rkl öljyä

Täyte:
 - ketsuppia
 - savukinkkusuikaleita (käytin itse Poutun, kaksi pussia ->460 g)
 - ananaspaloja /-renkaita
 - juustoraastetta
 - mustapippuria, oreganoa, basilikaa

Tee näin:
1) Sekoita haaleaan veteen jauhot ja hiiva. Lisää suola ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2) Jaa taikina kahdelle pellille ja taputtele sopivan paksuisiksi pizzapohjiksi.
3) Laita ketsuppia pohjille. Lado päälle myös kinkut, ananaspalat ja juustoraaste. Mausta mausteilla.
4) Paista 250 -asteisen uunin keskitasolla 10 min.->




Tämä "tropicana" -pizza oli vaihtelua perinteiselle jauhelihapizzalle, jota kotonamme useimmiten on.
Jälkiruoaksi maistui jäätelö banaanin ja kanelin kera:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti